Magi Wikia
Advertisement
Small bad
Juonipaljastuksia!
Varo! Tämä artikkeli tai sen osa saattaa sisältää juonipaljastuksia luvusta 199 eteenpäin! (vain mangassa nähtyjä tapahtumia)


Koun keisarikunta (煌帝国 Kō Teikoku) on valtava militaristinen valtio, joka on yksi nykyajan vahvimmista maista monien labyrintinvaltaajiensa ja armeijoidensa vuoksi. Sen arvostettu oraakkeli Judar oli yksi nykyajan neljästä magista, ja sen pääkaupunki on Rakushou. Keisarikunta on aggressiivinen ja hyökkää muita valtioita vastaan mistä syystä hyvänsä.

Kou päätyi sisällissotaan, kun prinssi Hakuryuu julisti itsensä keisariksi ja sodan prinssi Kouenia vastaan. Maa jakautui kahteen puoleen: Kouenin johtamaan läntiseen armeijaan, jonka pääkaupunki oli Balbadd, ja Hakuryuun johtamaan itäiseen armeijaan. Viimeaikoina Kou on kärsinyt taloudellisista ongelmista, sillä Kansainvälinen liitto kielsi orjuuden ja militarismin, joihin Koun talous aiemmin vahvasti nojasi. Alibaban avulla luotiin Fanfan-kauppayhtiö kauppaamaan koulaisia tuotteita.

Historia[]

Kou oli alunperin pieni kuningaskunta Kaukoidän tasangoilla, johon Hakutoku Ren yhdisti naapurimaat Kain ja Goun, muodostaen Koun keisarikunnan. Se alkoi laajeta tasangolta saadessaan puolelleen Al-Thamenin tuoman "oraakkelin" Judarin voimat.

Keisarihuone[]

Haku Siblings

Ensimmäisen keisarin lapset.

Ren Brothers

Toisen keisarin pojat.

Koun keisarikuntaa hallitsee vuosisatoja vallassa ollut Ren-suku. Keisarikunnan perusti ensimmäinen keisari Hakutoku Ren. Hänellä oli neljä lasta vaimonsa Gyokuen Renin kanssa.

Kun Hakutoku ja kaksi hänen poikaansa kuolivat kapinassa, kruunu siirtyi Hakutokun veljelle Koutoku Renille. Koutokulla oli kymmenen lasta usean eri naisen kanssa. Oikeasti valtaistuimen olisi ollut määrä siirtyä Hakutokun nuorimmalle pojalle, Hakuryuulle, mutta tämä oli vielä nuori ja vaarassa kuolla kapinassa saamiinsa vammoihin. Koutoku adoptoi Hakutoku eloon jääneet lapset, Hakuein ja Hakuryuun, ja meni pian naimisiin Gyokuenin kanssa. Koutokun kuoleman jälkeen Gyokuenista tuli keisarinna Koutokun testamentin toiveiden mukaisesti. Hänet syöksi vallasta ja tappoi hänen oma poikansa, Hakuryuu, joka otti takaisin itselleen kuuluvan kruunun.

Hallittuaan keisarikuntaa kaksi vuotta Hakuryuu luovutti kruunun vapaaehtoisesti Kougyoku Renille ja pakeni metalliastiansa kanssa, tehden itsestään Kansainvälisen liiton silmissä vaarallisen rikollisen. Hän piilotteli vuoden ennen paluutaan Kouhun.

Sukupuu[]

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
1. keisari
Hakutoku
 
3. keisari
Gyokuen
 
 
2. keisari
Koutoku
 
 
 
 
 
 
 
 
Tuntemattomat naiset
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Hakuyuu
 
 
Tuntematon nainen
 
 
 
Tuntematon nainen
 
 
 
 
 
Tuntematon nainen
 
 
Kourin
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Hakuren
 
 
1. prinssi
Kouen
 
 
 
3. prinssi
Kouha
 
5. keisari
Kougyoku
 
 
 
 
 
Tytär
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
1. prinsessa
Hakuei
 
 
2. prinssi
Koumei
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Tytär
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
4. keisari
Hakuryuu
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Tytär
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Tytär
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Tytär
 

Labyrintinvaltaajat[]

Kuusi keisarihuoneen jäsentä olivat labyrintinvaltaajia ja kuninkaan astioita. Judar kutsui viisi heistä valtaamaan hänen itsensä kutsumia labyrintteja, mutta Hakuryuu päätyi valtaamaan ensimmäisen labyrinttinsa, kun Sindbad lähetti tämän 61. labyrinttiin, Zaganiin, joka sijaitsi Sindrian lähellä. Judar kutsui kuitenkin Hakuryuun myöhemmin valtaamaan 68. labyrintin, Belialin.

Politiikka[]

Maailman valloitus[]

Koun keisarikunta syntyi Tenka-alueen kolmen maan yhdistyessä. Ensimmäinen keisari Hakutoku halusi yhdistää alueen maat, sillä niiden välillä oltiin jo vuosisatoja käyty useita verisiä sotia. Kolmen ensimmäisen hallitsijan valtakausilla Koun tavoitteena oli vallata koko maailma yhden valtion vallan alle sotien lopettamiseksi. Siksi Koun valloittamien alueiden oma kulttuuri tukahdutettiin nopeasti ja ne "koulaistettiin". Neljäs keisari Hakuryuu lopetti tämän käytännön noustessaan valtaistuimelle ja salli niiden Koun valtaamien alueiden saada takaisin itsenäisyytensä, jotka sitä kapinoin vaativat.

Orjuus[]

Orjuus oli laillista Koun keisarikunnassa ja sen hallituksen alla olleissa valtioissa. He pitivät orjuusjärjestelmäänsä "inhimillisenä", sillä orja vapautettiin viiden palvelusvuoden jälkeen. Myös orjien kaltoinkohtelu oli laitonta.

Kou joutui luopumaan orjuudesta, kun kansainvälisesti vaikutusvaltainen Kansainvälinen liitto kielsi sen.

Luokkajako[]

Koussa on perinteisesti ollut selvä jako eri yhteiskuntaluokkien välillä. Eri luokkien edustajat tunnistaa heidän vaatteidensa väristä: aatelisten väri on valkoinen, rahvaan vihreä ja orjien ruskea. Oman luokan mukaisten värien käyttö on pakollista.

Poliittinen avioliitto[]

Poliittinen avioliitto on kahden erin kuningas- tai hallitsijaperheen jäsenen välinen diplomaattinen liitto. Toinen keisari, Koutoku, naitti tyttäriään muiden maiden hallitsijoille. Perinteen mukaan poliittisen avioliiton osapuolet eivät saa nähdä toisiaan ennen vihkiseremoniaa.

Al-Thamen[]

Al-Thamen asettui Kouhun, esittäen olevansa keisarillisia pappeja, ja heidän johtajansa Gyokuen nousi keisarinnaksi. Al-Thamen sai poliittista valtaa keisarillisessa hovissa, kuten järjestämällä ensimmäisen keisarin ja tämän kahden vanhimman pojan salamurhat, ja myöhemmin asettamalla Gyokuenin kolmanneksi keisarinnaksi toisen keisarin kuoleman jälkeen. Hakuryuun onnistui kuitenkin armeijoineen syöstä heidät vallasta, tappaen Gyokuenin ja orjuuttaen loput.

Armeija[]

Kou's soldier costume

Koun keisarikunta on yksi maailman supervalloista. Se käytti hyväkseen labyrintinvaltaajiaan valloittaessaan muita maita. He hankkivat myös labyrinttihirviöitä armeijansa joukkoihin. Koun armeijalla on laivasto ja lentäviä mattoja joukkojen kuljettamiseen.

Koun armeijalla on huippusalainen joukko noitia, jotka välittävät tietoa eri sijainneista pitkän kantaman selvänäkötaikuudellaan.

Koun sisällissodan alussa valtio jakautui kahteen leiriin: läntiseen armeijaan, jolla oli hallussaan 80 % Koun armeijasta, resursseista ja alueista Kouen Renin vallan alla, kun tämä julistautui keisariksi ja teki Balbaddista pääkaupungin; ja lopun 20 % omaavaan itäiseen armeijaan, jota johti Hakuryuu Ren.

Läntinen valloitusarmeija[]

Läntinen valloitusarmeija on suuri retkikunta, johta johti kenraalikomentaja ja ensimmäinen prinssi Kouen Ren. Sen tehtävänä oli laajentaa keisarikuntaa ja valloittaa/alistaa alueita Kousta länteen. Läntinen armeija on erittäin uskollinen Kouenille, ja he ovat valmiita taistelemaan hänen puolellaan niin Gyokuenia ja Al-Thamenia kuin Hakuryuuta ja tämän itäistä armeijaakin vastaan. Joukot olivat asettuneet Balbaddiin, josta tuli heidän pääkaupunkinsa Koun sisällissodan alussa.

Toinen prinssi Koumei Ren on Kouenin neuvonantaja ja yksi kenraaleista, ja kolmas prinssi Kouha Ren johtaa läntisen armeijan etujoukkoja. Kenraalit Kokuhyou Shuu ja Seiryuu Ri siirtyivät Hakuryuun puolelle itäiseen armeijaan. Kouenilla on puolellaan myös neljä kamarin jäsentä.

Läntinen armeija on jaettu joukkoihin ja divisiooniin, osaa joista johtavat keisarihuoneen jäsenet, kaikki labyrintinvaltaajia.

Etujoukot[]

Läntisen valloitusarmeijan etujoukkoja johti kolmas prinssi Kouha Ren. Useat sen jäsenet olivat yhteisön hylkiöitä, mikä tekee heistä kiistanalaisia hahmoja keisarillisessa hovissa. Etujoukkojen merkittävimpiä jäseniä ovat Meihou Kan, Jinjin, Junjun ja Reirei.

Pohjoiset asemajoukot[]

Hakuei Household

Pohjoisia asemajoukkoja johtaa ensimmäinen prinsessa Hakuei Ren, ja ne on asetettu Tenzan-tasangon pohjoisosiin. Hakuein joukoissa ovat hänen avustajansa ja kamarin jäsenensä. Kamaria kutsutaan Kougan kamarijoukoiksi, ja siihen kuuluu yli sata kougalaista. He käyttivät voimanaan Hakuein hengen Paimonin voimaa.

Puolustusvoimat[]

Puolustusvoimat olivat ennen erillinen osa läntisestä armeijasta, ja he puolustivat pääkaupunki Rakushouta. Hakuryuun armeija löi heidät, ja selviytyneet pakenivat Balbaddiin ja liittyivät läntiseen armeijaan.

Itäinen armeija[]

Itäinen armeija oli Hakuryuun pääarmeija, noin 20 % kaikista Koun sotajoukoista, Hakuryuun julistettua itsensä keisariksi. Monet sen sotilaista olivat Hakuryuun aivopesemiä ja loitsimia. Joukkojen korkea-arvoisia jäseniä olivat kenraalit Kokuhyou Shuu ja Seiryuu Ri, sekä ylipappi Judar.

Taikuuden tutkimus[]

Taikuudentutkimuslaitos

Toinen prinssi Koumei Ren ymmärsi taikuuden merkityksen tulevaisuuden sodankäynnissä jo ennen labyrinttien ilmaantumista, ja käski Kouhun avattavan taikuudentutkimuslaitoksen. Se sijaitsee maan alla vuoristossa Rakushoun ulkopuolella. Siellä armeija tutkii qitä eli magoita, metalli- ja kamarin astioita, labyrinttien otuksia sekä eri tyyppien taikuutta.

Tutkimuslaitoksella on keksitty mm.:

  • Selvänäkötaikuudella toimivia viestintälaitteita, joiden kantama on yhtä suuri kuin Magnostadtissa kehitetyillä kommunikointilaitteilla (9000 ritä),
  • Tapa siirtää labyrinttihirviöiden elimiä ihmiselle (70 % onnistumismahdollisuus, aiemmin vain 20 %),
  • Tapa nopeuttaa tai hidastaa kahdeksannen tyypin taikuuden kamarin astioiden assimilaatiota,
  • Kahdeksan trigrammin talismaanit ja niiden massatuottaminen,
  • Kyky teleportata asioita ja ihmisiä jopa toisille mantereille etukäteen asetettujen siirtotaikapiirien välillä.

Työn alla oli myös tapa herättää kuolleita taivastalismaaneilla, jotta sotilaat voisivat taistella kuolemansa jälkeenkin. Näitä eläviä kuolleita sotilaita oli tarkoitus käyttää Reimin valtakunnan valloittamiseen.

Alibaban mukaan Koun tutkimus saattaa jopa ylittää Magnostadtin tason ja hän ajattelee, että mikäli Koumei olisi vain hieman vanhempi ja tutkimus aloitettu aiemmin, Kou olisi todella voinnut valloittaa koko maailman sen avulla.

Talous[]

Huang[]

Huang on Koussa ja sen liittolaismaissa käytettävä paperiraha. Huangin arvo vaihtelee jatkuvasti, joten yhden huangin maksava asia voi maksaa seuraavana päivänä kaksi. Huangia käyttävistä maista tulee riippuvaisia Kousta, ja ne joutuvat suuriin velkoihin.

Ongelmat[]

Kou itse joutui samanlaisiin taloudellisiin vaikeuksiin, joita se oli aiemmin aiheuttanut muille maille huang-valuutallaan. Koun talous nojasi vahvasti omavaraisuuteen, orjuuteen ja militarismiin, ja kun Kansaivälinen liitto kielsi näistä kaksi jälkimmäistä jäsenmaissaan, olivat vaikutukset Koun taloudelle tuhoisat. Kou ei pärjännyt kansainvälisessä kaupankäynnissä ja joutui velkakierteeseen Kansainväliselle liitolle, vaarana joutua velkojensa vuoksi suoraan liiton vallan alle. Koun talous alkoi kuitenkin piristyä sen keksimien uusien kaupankäyntitapojen ja muualle kaupiteltavien keksintöjen avulla.

Asukkaat[]

Keisarihuone[]

Nimi Arvo Status
Hakutoku Ren Ensimmäinen keisari Kuollut
Koutoku Ren Toinen keisari Kuollut
Gyokuen Ren Kolmas keisarinna Kuollut
Hakuryuu Ren Neljäs keisari, neljäs prinssi Elossa
Kougyoku Ren Viides keisarinna, entinen kahdeksas prinsessa Elossa
Kouen Ren Ensimmäinen prinssi Elossa
Koumei Ren Toinen prinssi Elossa
Kouha Ren Kolmas prinssi Elossa
Hakuei Ren Ensimmäinen prinsessa Elossa
? Ren Prinsessa Elossa
? Ren Prinsessa Elossa
? Ren Prinsessa Elossa
? Ren Prinsessa Elossa
? Ren Prinsessa Elossa
Kourin Ren Prinsessa Elossa
Hakuyuu Ren Entinen ensimmäinen prinssi Kuollut
Hakuren Ren Entinen toinen prinssi Kuollut

Muut[]

Nimi Arvo Status
Judar Magi/ylipappi Elossa
Markkio Tuntematon
Alibaba Saluja Entinen pääministeri Elossa

Armeija[]

Nimi Arvo Status
Shou En Kouenin kamarin jäsen Elossa
Seishuu Ri Kouenin kamarin jäsen Elossa
Kin Gaku Kouenin kamarin jäsen Elossa
Kokuton Shuu Kouenin kamarin jäsen Elossa
Seiryuu Ri Oikean puolen kenraali Kuollut
Kokuhyou Shuu Vasemman puolen kenraali Kuollut
Ryosai Entinen väliaikainen kenraali Tuntematon
Dorji Ratsuväen kapteeni Elossa
Bator Sotilas Elossa
Boyan Sotilas Elossa
Meihou Kan Sotilas Elossa
Meisai Sotilas Kuollut
Meishin Sotilas Kuollut
Mouketsu Sotilas Kuollut
Ryobun Sotilas Kuollut
Teishuu Sotilas Kuollut
Koushou Ka Sotilas Kuollut

Alaiset[]

Nimi Arvo Status
Koubun Ka Assistentti Elossa
Seishun Ri Assistentti Elossa
Chuu'un Assistentti Elossa
Junjun Assistentti Elossa
Jinjin Assistentti Elossa
Reirei Assistentti Elossa

Tavalliset kansalaiset[]

Nimi Arvo Status
Sai Lin Noita Elossa, opiskelee Magnostadtissa
Toya Asukas Elossa

Hirviöt[]

Nimi Arvo Status
Engi Kuollut
Enshin Kuollut
Entai Kuollut

Trivia[]

Capital Rakushou

Pääkaupunki Rakushou.

  • Koun keisarikunta on saanut paljon vaikutteita Kiinan keisarikunnasta.
  • Viiden keisarikunnan prinsessan nimeä ei ole kerrottu. Gyokuenin mukaan he ovat jo naimisissa, todennäköisesti muiden maiden hallitsijoille.
  • Koun alueella lienee paljon labyrintteja, sillä Judarilla oli tapana nostaa niitä enemmän kuin tarpeeksi.
  • Keisarikunnan nimi, Kou (煌), lausutaan "Huáng" mandariinikiinaksi (mikä on keisarikunnan paperirahan nimi). Se takoittaa "loistokasta".
  • Ensimmäisen keisarin ja hänen lastensa nimet alkavat haku (白), mikä tarkoittaa "valkoista", kun taasen toisen keisarin ja hänen lastensa nimet alkavat kou (紅), mikä tarkoittaa "punaista".
Sijainnit
Kartta

Alma TorranAktian kuningaskuntaArtemyraBalbaddin tasavaltaHeliohaptin kuningaskuntaImuchakkKinan kuningaskuntaKouga-klaaniKoun keisarikuntaMagnostadtParthevian valtakuntaPimeä mannerQishanReimin valtakuntaSasanin kuningaskuntaSindrian kuningaskuntaTorran-kylät
Advertisement