FANDOM


Small dal
Tynkä!
Tämä artikkeli tai sen osa on tynkä. Voit auttaa Magi Wikiä muokkaamalla sitä.


Reirei (麗々 Reirei) on keinotekoinen noita, jolla tehtiin aiemmin kokeita. Kouha Ren pelasti hänet, kun hänet oli todettu epäonnistuneeksi tekonoidaksi ja hylätty. Hän palvelee Kouhaa yhtenä tämän kolmesta avustajasta Junjunin ja Jinjinin kanssa. Hän osaa käyttää voimataikuutta.

Ulkonäkö Muokkaa

Reirei on keskikokoinen nainen, jolla on pitkät kiharat hiukset ja pitkähköt silmäripset. Hänellä on pieni hattu, huulipunaa ja käsivarret peittävää sideharsoa. Hän käyttää perinteisiä vaatteita.

Luonne Muokkaa

Reirei on täysin uskollinen Kouhalle ja pitää siitä, kun tämä lyö häntä. Hän on samaa mieltä Junjunin kanssa heidän kehoistaan, eikä ole kiinnostunut perheen perustamisesta.

Historia Muokkaa

Failed experiments

Jossain vaiheessa elämäänsä Junjunille, Jinjinille ja Reireille tehtiin kokeita, joissa heistä yritettiin tehdä keinotekosia noitia. Kokeet kuitenkin epäonnistuivat, heitä alettiin pitää hirviöinä ja heidät heitettiin pois mätänemään. Silloin Kouha saapui ilmoittaen tarvitsevansa taikojia. Hän sitoi, vaatetti ja palkkasi heidät, josta lähtien he ovat palvelleet häntä uskollisesti.

Reirei oli muiden Kouhan armeijan jäsenten kanssa paikalla, kun Kouha sai henkensä, Lerajen.

Juoni Muokkaa

Toinen Sindria-kaariMuokkaa

Reirei nähdään ensikertaa armeijan tukikohdassa Balbaddissa Kouenin takana muiden Koun armeijan jäsenten kanssa.

Maailman tutkiminen -kaariMuokkaa

Junjun

Reirei on Kouhan, Jinjinin ja Junjunin kanssa kärryssä, joka on matkalla Magnostadtiin. Hieman sen jälkeen, kun Aladdin nousee kyytiin, rosvot hyökkäävät heidän kimppuunsa taikakaluin. Kouha hoitelee heidät, mutta Junjun on huolissaan, sillä heidän pitäisi pitää matalaa profiilia. Reirein mielestä Kouhaa on kuitenkin turhaa varoitella.

Tämän jälkeen Reirei ja kaksi muuta palvelijaa pitävät huolen Kouhan asioista. Junjun siistii Kouhan vaatteita, mutta Kouha lyö häntä, syyttäen häntä liian huolimattomaksi. Aladdin huolestuu tästä, mutta Junjun pitääkin lyödyksi tulemisesta, ja Reirei ja Jinjinkin pyytävät tulla lyödyiksi. Aladdin sekä Kouha ja palvelijat matkaavat yhdessä Magnostadtiin, jossa heidän tiensä erkanevat.

Leaving Magnostadt

Joitain päiviä sen jälkeen, kun he saapuvat Magnostadtiin, Koun keisari kuolee ja Reirei on paikalla, kun Junjun kertoo tästä Kouhalle, kun tämä oli tapaamassa Magnostadtin rehtoria Matal Mogamettia. Kouha päättää lähteä, ja Reirei ja muut saattavat hänet ulos akatemiasta, jolloin Aladdin löytää heidät. Kouha kertoo hänelle isänsä kuolleen ja palaavansa kotiin, mutta jättävänsä kolme palvelijanoitaansa Magnostadtiin. Noidat eivät kuitenkaan pidä tästä, eivätkä he halua Kouhan lähtevän.

Magnostadt-kaariMuokkaa

Kyvyt Muokkaa

Junjun, Jinjin ja Reirei osaavat käyttää taikuutta ja heitä kutsutaan noidiksi, vaikka heidät onkin keinotekoisesti luotu. Tämän vuoksi heidän kehonsa muuttuivat. Junjunin ukaan hän on alkanut käyttää taikakaluja. Muuta hänen kyvyistään ei tiedetä.

TaikuusMuokkaa

Voimataikuus: Reirei osaa käyttää voimataikuutta palauttamaan Kouhan metalliastian magoin siirtämällä siihen puhdasta voimaa.

TaistelutMuokkaa

SuhteetMuokkaa

Kouha RenMuokkaa

Junjun asking to be hit

Reirei on täysin uskollinen Kouhalle ja pitää siitä, kun tämä lyö häntä, kuten kun hän pyytää Kouhaa lyömään häntä lyötyään Junjunia.

Junjun ja JinjinMuokkaa

Jinjin on aina Reirein ja Junjunin seurassa. Heillä on yhteinen menneisyys koehenkilöinä yrityksessä luoda noitia.

Trivia Muokkaa

  • Reirei esiintyi ensikerran luvussa 116, mutta hänen nimensä paljastettiin vasta luvussa 180.
  • Reirein nimi tarkoittaa "kaunista".
Community content is available under CC-BY-SA unless otherwise noted.