Magi Wikia
Advertisement
Small bad
Juonipaljastuksia!
Varo! Tämä artikkeli tai sen osa saattaa sisältää juonipaljastuksia luvusta 199 eteenpäin! (vain mangassa nähtyjä tapahtumia)

Pimeä manner (暗黒大陸 Ankoku Tairiku) on osa Alma Torrania, joka on yhteydessä Solomonin luomaan uuteen maailmaan. Mantereessa on kaksi puolta: laakea kasvien ja eläinten täyttämä maa, jossa on pieniä ihmiskyliä ja torranilaisia, sekä valtava puoli, joka on täynnä outoja olentoja ja jossa on kokonaan musta taivas.

Fanalikset ovat alunperin kotoisin pimeältä mantereelta. Lisäksi Reimin valtakunnalla on provinsseja mantereella, kuten Kathargo (カタルゴ Katarugo) - fanalisten väitetty kotipaikka - ja Maurenia (マウレニア Maurenia).

Pimeälle mantereelle pääsee laivalla Balbaddista ja Reimistä (jotkin Fanalis-joukkojen jäsenet menevät Kathargoon uimalla). Sille puolelle Pimeästä mantereesta, jossa Kantalohikäärme ja Alma Torranin fanalikset asuvat, pääsee vain suuren halkeaman (大峡谷 Dai kyōkoku) kautta.

Suuri halkeama[]

Suuri halkeama sai nimensä siitä, että se on valtava rotko, jonka pohjalle auringonvalo ei yllä, vaikka sen pitäisi olla loogisesti mahdollista. Halkeama on niin leveä, ettei sen toista reunaa voi nähdä toiselta reunalta, minkä vuoksi huhutaan, että sen toisella puolella elää yhä fanaliksia.

Yunan asuu suuressa halkeamassa rakentamassaan mökissä, sillä aina uudelleen synnyttyään hän päätyi suureen halkeamaan.

Toinen puoli[]

Dark Continent

Pimeän mantereen valtava koko verrattuna Solomonin uuden maailman kokoon.

Suuri halkeama erotti toisen puolen, jonne Ugon lait eivät päteneet, ja siellä oli yhä Alma Torranin alkuperäinen muoto. Toinen puoli oli olemassa, sillä kantalohikäärmeen ja punaisten leijonien elämänvoima oli niin vahvaa, ettei Ugo kyennyt sulauttamaan heitä uuteen maailmaan. Siksi hän toi heidän ekosysteeminsä Alma Torranista, jotta he voisivat jatkaa normaalia elämäänsä.

Kukaan ihminen (myöhemmin Judaria ja Alibabaa lukuunottamatta) ei ollut käynyt Pimeän mantereen eteläkärjessä. Siellä niin taivas kuin rukhkin olivat pikimustia. Edes magi Yunan ei ollut täysin tutkinut manteretta, sillä se oli hänen mukaansa liian laaja. Kantalohikäärme sanoi, että koko mantereen halki matkaamisessa jalan kestäisi 40 vuotta. Siksi se lienee Solomonin uutta maailmaa suurempi.

Sillä suuren halkeaman toisella puolella eivät päteneet Ugon asettamat lait, Solomonin luomia konsepteja kuten mageja ei siellä ollut olemassa. Tämä nähtiin, kun Judar ei siellä kyennyt käyttämään rukhia ympäristöstään kuten magit, vaan ainoastaan omasta kehostaan kuten tavalliset noidat. Siten myös fanalikset ja kantalohikäärme olivat siellä alkuperäisissä hahmoissaan toisin kuin Solomonin uudessa maailmassa, jossa kaikilla oli ihmisen muoto.

Estäkseen loitsun muuttaa koko maailma rukhiksi, Solomonin uuden maailman asukkaat tuhosivat loitsua ylläpitävät labyrintit. Tämä sekä Pyhän palatsin tuhoutuminen johtivat myös valkoisen rukh- ja magi-järjestelmän tuhoutumiseen, minkä seurauksena uudesta maailmasta tuli Pimeän mantereen toisen puolen kaltainen, jossa Ugon lait eivät päde ja magit ovat tavallisia noitia. Kaksi maailmaa myös yhdistyivät toisiinsa, joten esimerkiksi fanalikset kykenivät matkustamaan uuden maailman puolelle.

Fanalikset[]

Puhdasveriset[]

Nimi Status
Morgiana Koussa.
Masrur Reimissä.
Lo'lo' Reimissä.

Puoliveriset[]

Nimi Status
Muu Alexius Reimissä.
Myron Alexius Reimissä.

Tuntematon[]

Nimi Status
Yaqut Reimissä.
Razol Reimissä.

Trivia[]

  • Kathargo pohjautuu oikean elämän paikkaan, Karthagoon. Karthagon japanilainen nimi カルタゴ Karutago on sama, kuin Kathargo mutta kaksi keskimmäistä kana-merkkiä toisin päin.
Sijainnit
Kartta

Alma TorranAktian kuningaskuntaArtemyraBalbaddin tasavaltaHeliohaptin kuningaskuntaImuchakkKinan kuningaskuntaKouga-klaaniKoun keisarikuntaMagnostadtParthevian valtakuntaPimeä mannerQishanReimin valtakuntaSasanin kuningaskuntaSindrian kuningaskuntaTorran-kylät
Advertisement