FANDOM


Small dal
Tynkä!
Tämä artikkeli tai sen osa on tynkä. Voit auttaa Magi Wikiä muokkaamalla sitä.


Jinjin (仁々 Jinjin) on keinotekoinen noita, jolla tehtiin aiemmin kokeita. Kouha Ren pelasti hänet, kun hänet oli todettu epäonnistuneeksi tekonoidaksi ja hylätty. Hän palvelee Kouhaa yhtenä tämän kolmesta avustajasta Junjunin ja Reirein kanssa. Hän osaa käyttää voimataikuutta.

Ulkonäkö Muokkaa

Jinjin on pienikokoinen tyttö, jolla on pitkät mustat hiukset kahdella poninhännällä pienessä hatussa. Jinjinillä on huulipunaa sekä sideharso, joka peittää hänen yläruumiinsa. Hän käyttää perinteisiä vaatteita.

Luonne Muokkaa

Jinjin on täysin uskollinen Kouhalle, ja pitää siitä, kun tämä lyö häntä. Hän on kolmesta tekonoidasta hiljaisin.

Historia Muokkaa

Failed experiments

Jossain vaiheessa elämäänsä Junjunille, Jinjinille ja Reireille tehtiin kokeita, joissa heistä yritettiin tehdä keinotekosia noitia. Kokeet kuitenkin epäonnistuivat, heitä alettiin pitää hirviöinä ja heidät heitettiin pois mätänemään. Silloin Kouha saapui ilmoittaen tarvitsevansa taikojia. Hän sitoi, vaatetti ja palkkasi heidät, josta lähtien he ovat palvelleet häntä uskollisesti.

Jinjin oli muiden Kouhan armeijan jäsenten kanssa paikalla, kun Kouha sai henkensä, Lerajen..

Juoni Muokkaa

Toinen Sindria-kaariMuokkaa

Jinjin nähdään ensikertaa armeijan tukikohdassa Balbaddissa Kouenin takana muiden Koun armeijan jäsenten kanssa.

Maailman tutkiminen -kaariMuokkaa

Jinjin on Kouhan, Reirein ja Junjunin kanssa kärryssä, joka on matkalla Magnostadtiin. Hieman sen jälkeen, kun Aladdin nousee kyytiin, rosvot hyökkäävät heidän kimppuunsa taikakaluin. Kouha hoitelee heidät samalla, kun Jinjin piilottelee puoliksi muiden noitien takana.

Serving Kouha

Tämän jälkeen Jinjin ja kaksi muuta palvelijaa pitävät huolen Kouhan asioista. Junjun siistii Kouhan vaatteita, mutta Kouha lyö häntä, syyttäen häntä liian huolimattomaksi. Aladdin huolestuu tästä, mutta Junjun pitääkin lyödyksi tulemisesta, ja Reirei ja Jinjinkin pyytävät tulla lyödyiksi. Aladdin sekä Kouha ja palvelijat matkaavat yhdessä Magnostadtiin, jossa heidän tiensä erkanevat.

Disgusted at Kouha's depart

Joitain päiviä sen jälkeen, kun he saapuvat Magnostadtiin, Koun keisari kuolee ja Jinjin on paikalla, kun Junjun kertoo tästä Kouhalle, kun tämä oli tapaamassa Magnostadtin rehtoria Matal Mogamettia. Kouha päättää lähteä, ja Jinjin ja muut saattavat hänet ulos akatemiasta, jolloin Aladdin löytää heidät. Kouha kertoo hänelle isänsä kuolleen ja palaavansa kotiin, mutta jättävänsä kolme palvelijanoitaansa Magnostadtiin. Noidat eivät kuitenkaan pidä tästä, eivätkä he halua Kouhan lähtevän.

Magnostadt-kaariMuokkaa

Ennen kuin Koun keisarikunta liittyy sotaan, Jinjin, Junjun ja Reirei ovat maansa armeijan seurassa. Kouha onnittelee heitä työstään, sillä kun he jäivät Magnostadtiin, he välittivät Kouhalle paljon tietoa.

Giving magic

Tämän jälkeen Kouha sanoo käyttävänsä voimaansa, ja ettei ymmärrä, miksi hänen henkensä valitsi hänet. Nähdään takauma siitä, kun Kouha sai henkensä, ja myös Jinjin on siellä paikalla. Kun Kouha käskee armeijaa etenemään Magnostadtiin, Jinjin ja armeija ajattelevat Kouhasta kuninkaanaan.

Reirei and Jinjin

Kun Magnostadtin musta henki ilmaantui ja hyökkäsi heitä vastaan, Kouha käytti voimaansa armeijansa suojelemiseen. Jinjin ja muut surevat joidenkin sotilaiden kuolemaa. Kun Kouha lyö kolme mustaa henkeä, häneltä on magoi loppu, ja Jinjin ja muut noidat kiirehtivät hänen luokseen antamaan Kouhan metalliastialle voimataikuutta. Silloin lisää mustia henkiä saapuu, ja Jinjin ja Reirei ovat peloissaan.

Jinjin liittyy Kouhan rinnalle Alibaban taistellessa mustaa henkeä vastaan kun Kouen ja hänen kamarinsa saapuvat paikalle. Jinjin pysyy siellä kaiken aikaa ja Kouenin parannettua Kouhan käden ihailee Kouenin kykyjä. Hän kumartaa kiitoksena muiden kanssa. Hän ja Reirei, Junjun ja Kouha ovat yllättyneitä Aladdinin kutsuessa Kouenia ukoksi. Jinjin on paikalla Aladdinin kutsuessa kaikkien paikalla olevien henget, muttei sano mitään.

Viimeinen kaariMuokkaa

Kyvyt Muokkaa

Junjun, Jinjin ja Reirei osaavat käyttää taikuutta ja heitä kutsutaan noidiksi, vaikka heidät onkin keinotekoisesti luotu. Tämän vuoksi heidän kehonsa muuttuivat. Junjunin mukaan hän on alkanut käyttää taikakaluja. Muuta hänen kyvyistään ei tiedetä.

TaikuusMuokkaa

Voimataikuus: Jinjin osaa käyttää voimataikuutta palauttamaan Kouhan metalliastian magoin siirtämällä siihen puhdasta voimaa.

Taistelut Muokkaa

Suhteet Muokkaa

Kouha RenMuokkaa

Junjun asking to be hit

Jinjin on täysin uskollinen Kouhalle ja pitää siitä, kun tämä lyö häntä, kuten kun hän pyytää Kouhaa lyömään häntä lyötyään Junjunia.

Junjun ja ReireiMuokkaa

Jinjin on aina Reirein ja Junjunin seurassa. Heillä on yhteinen menneisyys koehenkilöinä yrityksessä luoda noitia.

Trivia Muokkaa

  • Jinjin esiintyi ensikerran luvussa 116, mutta hänen nimensä paljastettiin vasta luvussa 180.
  • Jinjinin nimi tarkoittaa "hyveellistä".
  • Jinjinillä on sulhanen.
  • Kouhan mukaan Jinjin on aina ollut suosittu miesten keskuudessa.
Community content is available under CC-BY-SA unless otherwise noted.