FANDOM


Hakutoku Ren (練 白徳 Ren Hakutoku) oli Koun keisarikunnan ensimmäinen keisari ja edesmenneen keisarinnan, Gyokuen Renin, ensimmäinen aviomies.

Ulkonäkö Muokkaa

Hakutokun kasvoja ei olla nähty kokonaan. Eräässä varjokuvassa takaapäin hänellä on päällään pitkä kaapu ja mian-kruunu, jonka edestä ja takaa roikkuu helminauhoja. Muissa kuvissa hänellä nähdään viikset, parta sekä kypärä päässään, mutta hänen silmänsä ovat varjossa.

Luonne Muokkaa

Tyttärensä Hakuein mukaan Hakutokulla oli sama visio "yhtenäisestä maailmasta" kuin Kouenilla, ja pyrki siksi yhdistämään itäisten tasankojen kolme keskenään taistelevaa maata. Hänen on myös sanottu olleen vakava henkilö.

Historia Muokkaa

Hakutoku perusti Koun keisarikunnan yhdistettyään kolme maata pelastaakseen itäisimmän tasangon tenkalaiset, jotka kärsivät, sillä heidät oli erotettu eri maihin, jotka tappelivat jatkuvasti toisiaan vastaan.

Hakutokulla oli neljä lasta vaimonsa Gyokuenin kanssa: Hakuyuu, Hakuren, Hakuei ja Hakuryuu.

Hakutoku ja tämän kaksi vanhinta poikaa kuolivat kapinassa kymmenen vuotta ennen tarinan alkua. Hakutoku salamurhattiin, ja syyllisten väitettiin olleen goulaisia kapinallisia. Todellisuudessa salamurhan ja pojat tappaneen tulipalon takana oli Gyokuen ja tämän Al-Thamen-niminen järjestö, jotka halusivat päästä Hakutokusta ja tämän pojista eroon.

Juoni Muokkaa

Parthevia-kaariMuokkaa

Hakutoku snb

Hakutoku vierailee muiden maailman johtajien kanssa Partheviassa Barbarossan järjestämässä tilaisuudessa. Hän on ainoa joukosta, joka ei jää Falanin loitsun alle ja täysin vakuutu Barbarossan puheista, kuten kaikki muut vieraat. Myöhemmin käy ilmi, että Gyokuen suojasi häntä loitsun vaikutukselta.

Merirosvot-kaariMuokkaa

Hakutokun varjokuva nähdään Hakuryuun muistoissa, joissa hän vilkuttaa hurraaville kansalaisilleen.

Koun keisarikunta -kaariMuokkaa

Hakutoku esiintyy Kouenin muistoissa, kun Kouen selittää Hakuryuulle, miksi keskittyi sodan lopettamiseen maailmassa sen sijaan, että olisi hyökännyt Gyokuenia vastaan. Koun, Gon ja Gain välisten raakojen sotien aikaan Kouen oli menettää taistelutahtonsa, jolloin Hakutoku, Hakuyuu ja Hakuren olivat kertoneet hänelle jokaisen taistelevan sen puolesta, minkä kokee olevan oikein. Taisteluista muodostuu vihan kierre, jonka Hakutoku halusi katkaista. Hän ajatteli, että kierteen jatkuessa tarpeeksi kauan Tenka-alueen ihmiset kuolisivat kaikki pois joku päivä. Hakutoku, Hakuyuu ja Hakuren aikoivat kaataa maiden väliset rajat poistaakseen sodan koko maailmasta. Tämä vakuutti Kouenin jatkamaan taistoa.

Trivia Muokkaa

  • Hakutokun nimi tarkoittaa "valkoista hyvettä".
  • Hakutokun vanhin poika, Hakuyuu, muistuttaa häntä ulkonäöltään eniten.